näin on näppylät

Minulla on aina ollut hyvä iho eikä ikinä ole ollut sen kummempia ongelmia epäpuhtauksien kanssa.. Kunnes lopetin hormonaalisen ehkäisyn.. Tämän jälkeen naamani täyttyi kaiken näköisistä näppylöistä ja olin ihan paniikissa että mitä mä nyt teen. Googlettamalla sain lohtua siihen etten ollut yksin ja että näppylöiminen loppuu yleensä siihen kun hormoonitasapaino tasaantuu, yleensä muutamassa kuukaudessa. Juu näin ei vaan minulle käynyt vaan nämä ihanat finnit kaunistavat tätä naamaa edelleen enemmän tai vähemmän.

Yleensä näitä esiintyy mulla leuan alueella ja hiusrajassa. Ilmestyy sellaisia ihonalaisia finnejä mitkä on todella kipeät eikä niitä saa puristettua mitenkään. Vaikka kuinka yrittäisin olla pitkiä aikoja ilman meikkiä, pestä ja rasvata niin nämä paholaiset vaan tulla tupsahtaa jostain.

Olen joskus kokeillut teepuu öljyä kun sitä suositellaan joka paikassa mutta tuloksetta. Nyt kuitenkin kun kävin täällä meidän kaupassa niin ajattelin kokeilla The Body Shopin muita Tea Tree sarjan tuotteita. Minulle suositeltiin myös tätä nyt niin suosittua Konjac pesusientä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mukaan lähti siis Body Shopin Tea Tree 3-in-1 kasvopesu-scrubbi-maski, Tea Tree Targeted Gel joka sivellään suoraan näppylöiden päälle ja sitten tuo Konjac naamanpesusieni.

Olen nyt käyttänyt näitä tuotteita pari päivää ja pakko todeta että nämä kyllä toimii. Uusia tapauksia ei ole tullut ja vanhat näppylät on rauhoittunut ja katoamassa. Nyt en sitten osaa sanoa mikä näistä on ollut se ihme tuote kun olen käyttänyt kaikkia samanaikaisesti.

Se geeli on mun mielestä parempi kuin se pelkkä öljy siitä että se oikeesti jää iholle eikä haihdu pois niin kuin se öljy.

Noita Konjac sieniä on useita erilaisia mutta juuri tuo mikä sisältää bambu hiiltä on se mikä suositellaan epäpuhtaalle iholle. Se on myös miellyttävä käyttää eikä ole todellakaan hinnalla pilattu.

 

 

Tukkataikaa

Aloitin blondeeraus projektin alkuvuodesta ja nyt on jo vierähtänyt tovi siitä kun värjäsin hiuksiani viimeksi. Taisi olla huhtikuun lopulla/toukokuun alussa kun hiuksiini pistettiin väriä. Mun tukka otti kunnolla damagee tottakai kun lähtökohta oli melkein musta ja siitä piti sitten saada jotain aikaiseksi. Mun juurikasvu alkoi suoraan sanoen v*tuttaa ja eihän siinä muu auttanut kun käydä kampaajalla.

Olen yrittänyt hoitaa mun hiuksia parhaalla mahdollisella tavalla mutta silti se on näyttänyt harakanpesältä. Kotona olen myös yrittänyt leikata pahimmat latvat pois mutta hiukseni kaipasivat koko ajan kunnolla saksimista.

Tässä oli lähtökohta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun hiukset oli about yhtä rapeet ku palanu pekoni + kilsan juurikasvu. Hiukset oli mulla melkein aina hätäponnarilla kun ei auki pystynyt pitää..

Tänään kävin sitten kampaajalla ja lopputulos on tässä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laitettiin vähän raitaa, taittoväriä ja tehohoito. Ainiin ja kyllähän sitä pituuttakin vähän saksittiin. Tästä on hyvä jatkaa kohti vaaleampaa lopputulosta.

Olin jossain vaiheessa niin kärsimätön että olin jo menossa kauppaa hakemaan vaalennusainetta ja värjäämässä koko tukan itse. Onneksi maltoin odottaa. Lompakko keveni kyllä aikamoisesti mutta se oli kyllä sen arvoista. Ja näin kun vaan raidoittaa niin myös värjäysväli pitenee, eli ei tarvitse ihan joka kuukausi ravata kampaajalla.

Ps. Persauki arvonnan voittaja julkaistu Facebookissa! Kiitos kaikille osallistujille ❤

Vamos!

Mulla on ollut koko kesän taukoa DJ keikoista ja nyt aika taas palata dekkien ääreen. En ole koko kesänä ladannut mitään uusia biisejä tai kuunnellut sen kummemmin radioo että tietäisin mikä on hot just nyt mutta nyt sain ladattua kasan biisejä ja toivottavasti siinä nyt sitten olisi tarpeeksi että pärjää tämän illan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään soittelen Nightclub Charlotassa Klaukkalassa. Tykkään soittaa siellä vaikka Klaukkala on aika pieni paikka mutta aina on ollut hyvät bileet. Henkilökunta on loistavaa ja viihdyn hyin. Saas nähdä mihin ens kuussa päätyy 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oon ihan rakastunu siihen Buxomin palettiin! Tein pelkästään sillä tän päivän silmämeikin. Teki mieli laittaa eyelinerii mutta en jaksa sitten säätää sen poistamisen kanssa niin tällä kertaa jätin sen suosiolla pois.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näillä mennään tänään! Jos liikut Klaukkalan suunnilla nii tuu ihmeessä moikkaamaan ❤

Hauskaa lauantaita kaikille!

PS: vielä ehtii mukaan persauki yacht clubin collarin arvontaan mukaan 😉

Persauki Yacht Club x Arvonta!

persauki1-600x176

 

Mikä persauki? No persauki yachtclub tietysti! Se on Suomen ensimmäinen persaukisten pursiseura. Miten tällaiseen pursiseuraan sitten liitytään? Normaalisti jäsenyyden saa tilaamalla itselleen jonkun persauki tuotteen ja samalla saa itselleen jäsenkortin MUTTA nyt minulla on ilo ja kunnia pitää pienimuotoinen arvonta missä juuri sinä voit liittyä meidän persaukisten iloiseen joukkoon! Palkintona Persauki Yacht Club collari.

 

perse

No sitten itse asiaan! Osallistuminen on helppoa. Käy tykkäämässä Me, Myself & Denise facebook sivusta ja jaa sieltä tämä postaus, näin olet mukana persauki collarin arvonnassa. Voittaja saa valita itselleen collarin värin ja koon, värivaihtoehdot ovat musta, harmaa ja viininpunainen. Palkinnon arvo 59€! Kilpailu päättyy sunnuntaina 20.8 klo. 21.00. Onnea matkaan!

Mikäli onni ei potkaissut tällä kertaa ja haluat kuitenkin itsellesti persauki collarin tai muuta kivaa niin tilaamaan pääsee tästä -> Persauki <-

*postaus toteutettu yhdessä persauki yacht clubin kanssa

One day in Tallinn

Sain myöhään eilen illalla kuningasidean varata matkan Tallinnaan aamuksi. Kello oli siinä vaiheessa varmaan jotain 23.30  joten tuli vähän kiire mennä nukkumaan. Kuinkas sattuikaan niin nukkumatti teki oharit ja uni tuli vasta joskus ehkä 4 maissa… Oli ihanaa herätä puolikuolleena mutta tehty mikä tehty.

Tällaiset extemporee matkat on just kivoja. Ei oltu suunniteltu sen enempää kun että mennään vaan ja katsotaan sitten siellä. Viime kerrasta on vierähtänyt sellaiset 10 vuotta joten ei ollut minkäänlaista havaintoa mitä Tallinnassa voisi tehdä.

tal5OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitettiin sillä että mä menin kauppoihin ja mun rakas avomieheni meni istumaan terassille. Sen jälkeen mietittiin taas että mitäs sitä sitten ja koska meillä ei ole mielikuvitusta niin mentiin tuttuun ja turvalliseen Viru Keskukseen. Siellä ei ollut mitään mielenkiintoista joten lähdettiin kävelemään, ei siis mitään havaintoa että minne mutta päädyttiin lopulta vanhaan kaupunkiin. Vanha kaupunki oli super ihana pienine kujineen ja terasseineen. Oltiin ihan turisteina siellä ja otettiin paljon kuvia ja ihasteltiin paikkoja, tai no.. mä ihastelin paikkoja kun taas mun matkaseura haaveili jo kotiinlähdöstä 😀 Aikaa jäi vielä parisen tuntia ja mentiin takaisin Viru keskukseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen itse oikein yllättynyt siitä etten shoppaillut hirveästi mitään, löysin kuitenkin yhdet farkut ja kaksi paitaa. Yhtään meikkejäkään en ostanut mikä oli myös hieno homma!

Oli mukavaa kun pystyi kävellä satamasta keskustaan ja takaisin, säästyi pari euroa kun ei tarvinnut maksaa taxia. Askelmittarin mukaan tänään tuli käveltyä reilu 10km!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

DSC00410

Kotimatkalla tuli kyllä vielä ostettua vähän juomisia kotiin, löysin vesimelonin makuista lonkeroa! Oikein sellaista tyttöjen juomaa. Matka meni nopeasti ja oli mukavaa kokeilla tuota Viikkarin FSTR katamarania.

Nyt huomaa että syksy on tulossa kun illat pimenee, sain napattua hienon kuvan laivan kannelta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hallittu kaaos

Minulla piti olla tänään tapaaminen Tapiolassa ja menin ajoissa paikalle. Hetken päästä huomasin että tapaaminen olisikin pitänyt olla Helsingissä…. No ei siinä muuta kun että menin Stockalle pyörimään kun odotin kyytiä. Aivan ihana tuo Tapiolan uusittu Stockmann. Pyörin siellä hetken ja löysin ihanan huulipunan, mun eka MAC puna.

Kyyti tuli ja lähdettiin hoitamaan vähän asioita ja matkalla kotiin poikkesimme Lumenen tehtaanmyymälässä. Siellä oli iso läjä meikkejä puoleen hintaan ja tällä kertaa sain kerättyä vähän tavaroita meikkipakkiin sekä omaan käyttöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulle yritettiin kaupata Stockalla jotain itseruskettavaa naamalle ja hintaa oli joku yli 80€… En ostanut. Sattumoisiltaan Lumenella oli tuo kasvoille tarkoitettu itseruskettava alessa ja maksoi vaivaiset 2€.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä mun pitäisi vähän rauhoittua nyt tän ostamisen kanssa. Kohta pitää alkaa kattoo isompaa kämppää että saan kaikki mun meikit mahtumaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huulipunaa suttasin vaan nopeasti niin ei ole ihan super nätisti tällä kertaa laitettu.

MACin puna oli yllätys yllätys nude ja sitten Lumenen puna ja kiilto tummempia punasia/liloja.

Vältän yleensä nestemäistä eyelinerä kun minulla on ripsienpidennykset kun tuntuu aina että vaikka kuinka pesisi meikit pois niin silti jää jotain jämiä ripsien juureen. Käytän kyllä ripsienpesuainetta mutta silti. Ja

All that glitters is not gold

Olen niin kyllästynyt kaikkiin halpis juttuihin. Tästä eteenpäin laatu korvaa määrän. Jos olisin ollut fiksu alusta asti niin en olisi tuhlannut niin paljon kaikkeen turhaan vain sen takia että se on halpaa ja ehkä hyvää.

Kävin tänään vähän kaupoilla ja tässä päivän ostokset

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

En voinut ikinä uskoa että luomivärissä voi olla niin paljon pigmenttiä kuin tässä paletissa! Suosin usein paletteja yksittäisten värien sijaan ja tässä on täydellinen yksilö. Oli myös mahdollista koota oma paletti mutta päätin ottaa tämän valmiiksi kootun ja tämänkin paletin saa täytettyä muilla väreillä kun joku väreistä loppuu. Myyjä sai minut myös ylipuhuttua ostamaan tuon huulikiillon. Super ihana!

Tilasin netistä pari viikkoa sitten myös uusia siveltimiä. Kolme eri settiä sitten tuli tänään postissa.

14086.jpg

Nää ei kyllä ollut mitään superhyviä mutta nättejä kyllä. Seuraavaksi satsaan kyllä laatuun makso mitä makso. Yksi vaihtoehto olisi Morphen Master Set missä on 30 sivellintä. Siinä olisi sitten kaikki tarpeellinen.

Tässä sitten uusien meikkien tulokset

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuossa nopea sutaisu. Huomenna voisi kokeilla jotain vähän erikoisempaa.

Sain myös meilin että Lumenen tehdasmyymälässä on iso kasa meikkejä puoleen hintaan joten huomenna voisi käydä siellä katselemassa jos löytyisi jotain kivaa.