Aika kääntää uusi sivu elämässä

Pienen ajan sisällä on tapahtunut todella paljon. Kuukausi sitten ostin oman auton. Se oli asia mitä olin pohdiskellut aika pitkään kunnes päätin sen vihdoin hankkia. Tein siis maailman huonoimman sijoituksen. Nyt pari päivää sitten tapahtui sekä minulle että pupulle meidän elämämme tähän asti suurin homma eli ostettiin oma asunto. Se oli sijoitus skaalalla pikkasen parempi hankinta kuin auto 🙂

Oltiin jo alkusyksystä asti etsitty asuntoa, käyty näytöissä ja selailtu kaiken maailman nettisivuja mutta tuloksetta. Viime kerralla kun olin töissä huomasin netissä yhden todella kivan kämpän ja näin heti että se olisi “se oikea”. Heti kun pääsin kotiin sovittiin näyttö, käytiin katsomassa ja laitettiin heti tarjous. Sitten jännitettiin ja kun saatiin samana päivänä sopiva vastatarjous niin tartuttiin tilaisuuteen. Meistä oli tulossa asunnon omistajia! Sovittiin kauppapäivä ja viime keskiviikkona laitettiin nimet paperiin ja nyt se ihana asunto on meidän ❤

nykämppä9

Meinattiin tulla hulluksi meidän pienessä kaksiossa ja nyt on vihdoin ja viimein tarpeeksi tilaa kaikelle. Olen pitkään unelmoinut omasta meikkinurkasta ja nyt saan vihoin sellaisen sekä pienen tilan konttorille.

nykämppä11

No eihän tämä ole pelkillä ruusuilla tanssimista ollut. Heti kun saatiin tietää että se asunto on meidän niin alettiin hommiin. Käytiin hakemassa pahvilaatikoita ja siitä se pakkaaminen alkoi. Tällä hetkellä meidän kämppä on kuin pommin jäljiltä, en malta odottaa että muuttopäivä tulee. Pientä stressiä oli myös ennen kauppoja koska meiltä puuttui pari asiakirjaa jotka oli pakko olla kauppatilaisuudessa, pari unetonta yötä myöhemmin kaikki kuitenkin järjestyi.

nykämppä10

No ei siinä vielä kaikki. Tämän lisäksi sain tilaisuuden vaihtaa laivaa ja reittiä eli palaan alkuvuodesta takaisin Helsinki-Tukholma linjalle melkein 4 vuoden jälkeen. Tämä on ihanaa koska nyt työmatka lyhenee huomattavasti. Tottakai tulee vanhoja työkavereita ikävä mutta odotan myös innolla että saan uusia mukavia työkamuja 🙂

Tällästä tällä kertaa. Niin se elämä vaan menee eteenpäin ❤

 

 

 

 

Party all the time

Lähdettiin eilen extreme keikalle all the way to Närpiö. Olihan sinne kuitenkin vähän matkaa, noin 5 tuntia autossa istumista mutta hyvässä seurassa se meni nopeasti. Meillä oli kaverimme mukana ja hänen roolinsa oli olla illan joulupukkina. Oltiin siis yhteisen kaverimme baarissa soittamassa ja pakko sanoa että eilen oli todella hyvät bileet.

dj4

dj.jpg

Olin ensin vähän skeptinen että tuleeko sinne ketään mutta ihan turhaan nimittäin tupa täyttyi hyvin 🙂 Tämä keikka oli minulle vähän erilainen koska yleensä kun olen keikalla niin soitan ihan alusta loppuun mutta tällä kertaa soitin illan alussa ja pupu soitti loppuillan. Oli myös kivaa kun sai soittaa vähän erityylistä musiikkia kun normaalisti eli ei pelkästään listahittejä vaan aika pitkälle omia lemppareita eli pääosin housea ja sen tyylistä. Itse olen todella tyytyväinen iltaa ja meillä oli todella hauskaa.

dj1

Itse en viihdy yökerhoissa asiakkaana ja enemmänkin ahdistun aina vähän jos on liikaa ihmisiä ympärillä, en myöskään juo hirveesti alkoholia joten viime kerrat baarissa olen ollut aina selvinpäin. Toista on sitten olla DJnä, se on kuitenkin hauskaa ja viihdyn hyvin siinä työssä, vaikka en sitä työksi haluaisi kutsua vaan tämä on ehkä ennemminkin harrastus mistä saa palkkaa 🙂

dj3dj5

 

Nyt istutaan autossa menossa kotiin ja siellä odottaa iso pyykkivuori mikä pitäisi saada purettua. Ensi viikolla on on tapahtumassa jänniä asioita ja niihin liittyen kotona riittää hommia. Töihinkin pitäisi lähteä loppuviikosta ja niin ne vapaat vaan menee 🙂

Pää pyörällä

Siitä onkin jo tovi kun tänne päivitin mitään viimeksi. Syy siihen on ollut yksinkertaisuudessaan ajan pula. On ollut paljon tekemistä ja olen myös ollut todella väsynyt kun olen päässyt töistä kotiin. Tämä loppuvuosi sekä ensi vuoden alku tulee olemaan aikamoista hulabaloota ja palapelin kokoamista joka tulee myös viemään aikaa ja voimia vaikka kyseessä kuitenkin on iloisia asioita. Niin se vaan menee että mitä enemmän ikää tulee niin saman verran vastuuta pitää kantaa asioista. Vaikka tässä valittelen niin olen tällä hetkellä todella onnellinen, iloinen ja kiitollinen kaikesta tulevasta ❤

Siitä puheenollen niin mun synttäritkin on kohta tulossa ja vaikka aikasemmin olen niitä odottanut innolla niin tuntuu että en ehtisi niitä viettää missään vaiheessa ja olenhan yllätys yllätys töissä silloin. Sama joulun kanssa. Tuntuu etten ehtisi viettää koko joulua ollenkaan, jouluaattona kotiin ja joulupäivänä heti keikalle ja sitten onkin jo uusivuosi ja takaisin töihin 😀

tenise

Voi kun voisi pikakelata elämässä pari kuukautta eteenpäin että pääsisi hetkeksi hengähtämään. Onneksi ollaan kuitenkin menossa pienelle lomalle tammikuussa että jos siellä voisi sitten vaan olla ja rentoutua ja jättää kaiken stressin kotiin 🙂