Vuosikatsaus 2017

Nyt voin hyvällä omallatunnolla sanoa että olen tänä vuonna saavuttanut monta asiaa ja paljon on vielä tulossa.

Tammikuu

Oltiin pupun kanssa loman tarpeessa ja matkustettiin Berliiniin. Tämä oli minun ensimmäinen kerta Saksassa ja tykkäsin kovasti. Ainoa miinus oli tottakai sää koska oli todella harmaata koko reissun ajan mutta onneksi meillä riitti tekemitä siitä huolimatta

börlinbörlin2börlin3

 

Helmikuu

Helmikuussa otin vapaata töistä noin puolisen vuotta ja aloitin opiskelut. Opiskelin meikkitaiteilijaksi sekä stylistiksi.

port5

 

Opiskelut jatkui kesäkuuhun asti ja opiskelujen ohella tein myös ahkeratsi DJ keikkoja

 

Huhtikuu

Lähdettiin koulutyyppien kanssa Ateenaan. Rakastuin siihen kaupunkiin totaalisesti ja haluan ehdottomasti käydä siellä uudestaan!

 

IMG_7094IMG_7077

 

Toukokuu

Lisää reissaamista! Ja taas Kreikkaan. Lähdettiin koko perhe Kreetalle viettämään äitin 50v. synttäreitä.

kreta3kreta7kreta9

 

Kesäkuu

Valmistuin meikkitaiteilijaksi!

meikki3

Heinäkuu

Tuli loimailtua ja kävin myös pyörähtämässä laivalla.

gabi2gabi3

 

Elokuu

Elokuussa palasin takaisin töihin. Oli kivaa nähdä kaikkia työkaverita puolen vuoden jälkeen 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Syyskuu

Käytiin pupun kanssa piipahtamassa Tallinnassa. Siitä olikin aikaa kun olin siellä viimeksi käynyt ja onhan se hieno kaupunki 🙂

tallinn

Marraskuu

Ostin kuun alussa auton ja lopussa löydettiin meille oma asunto ❤

autonykämppä9

Joulukuu

Tänään alkaa viimeinen vuosi kakskymppisenä. Ensi vuonna täytänki jo 30, hui kun tuntuu isolta tuo numero! Mutta onneksi sanotaan aina että ikä on vain numero 😀

Loppuvuosi meneenkin muuttoa valmistellessa  ja vuoden alussa päästään muuttamaan uuteen kotiimme 🙂

 

 

Pretty in pink

Pakko sanoa että olen kyllä hajuvesien suurkuluttaja. Siitä ei ole kauan aikaa kun ostin itselleni edellisen hajuveden ja tänään löysin itseni taas hajuvesiosastolta. Mun mielestä on aina hankalaa löytää uusi tuoksu, se voi tuoksua hyvältä kaupassa mutta kun pääsee kotiin ja alkaa sitä käyttämään niin tuoksu on ihan eri. Faktahan se on että sama hajuvesi tuoksuu vähän eri lailla eri ihmisillä.

No tämän päivän hajuvesi ostos on tämä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Juicy Couture Viva la Juicy Glace.

Minulla on ollut aikaisemmin parikin Juicy Couturen hajuvesiä ja se alkuperäinen on minun ehdoton suosikki, sitä ei ole ollut Suomessa myynnissä vähään aikaan mutta ilokseni huomasin että sitä saa ainakin netistä tilattua!

pink3.jpg

Tässä on ihanan makea mutta silti raikas tuoksu. Osa saman sarjan hajuvesistä on sellaisia äklön makeita.

Ostin samalla pari muuta asiaa ja ostoskori oli täynnä pelkästään pinkkejä juttuja 😀

Jos olet harkinnut uuden hajuveden ostamista niin suosittelen ehdottomasti käydä katsomassa hajuvesi.fi valikoimaa, heiltä saa nimittäin kaikki tuoksut todella edullisesti! Ja jos ei itselle niin vaikka joululahjaksi 🙂 Myös tämä tuoksu löytyy sieltä *click*

 

 

 

*postaus sisältää mainoslinkkejä